Villisika-farmaus
Wild Boar Farming

Riistankasvattajat ry.
OldeRanch Wild Boars kuuluu Riistankasvattajat ry.:hyn. Riistankasvattajat ry. on perustettu vuonna 1995. Yhdistykseen kuuluu 50 jäsentä ympäri Suomea. Yhdistys on perustettu lisäämään riistan tunnettavuutta, edistämään kasvatusta ja markkinointia sekä yhdistämään riista-alalla olevia toimijoita. Riistankasvattajat ry on yhteistyössä muiden tahojen kanssa luomassa Suomeen uutta maaseutua elävöittävää ja työllistävää riistataloutta.

Riistan kasvatuksessa pyritään luonnollisiin elinolosuhteisiin. Tätä varten tietoa on kerätty paljon mm. lajinomaisesta käyttäytymisestä, laumarakenteista ja ruokinnasta. Näin kasvatus on eettistä, eläintä kunnioittavaa ja eläimet stressaantuvat mahdollisimman vähän.
Esimerkiksi villisikatarhassa villisiat elävät väljästi (vain 2 emakkoa porsaineen/ha) suojaisessa metsätarhassa, jossa ne saavat toteuttaa villisialle tyypillisistä elämää.

Villisika (Sus scrofa scrofa)
Riistankasvattajat ry:n villisikatiloilla kasvatetaan vain rotupuhtaita rekisteröityjä villisikoja. Villisiat on rekisteröity vuosien 2002 ja 2003 aikana. Rekisteröinnin suoritti ja sitä ylläpitää Suomen Kotieläinjalostusosuuskunta (SKJO). Rekisteröintijärjestelmän luomisen syynä oli saada aikaan aukoton todistus viranomaisille Riistankasvattajat ry:n kasvattamien villisikojen rodullisesta puhtaudesta. Syynä tähän oli se, että osa Suomessa kasvatettavista ”villisioista” on kesysikojen kanssa risteytettyjä risteytysvillisikoja. Nämä risteytysvillisikoja kasvattavat tarhat eivät ole Riistankasvattajat ry:n jäseniä.

Myös villisikojen kauppanimikkeissä ovat jo pitkään vallinneet kuluttajia harhaanjohtavat nimikkeet. Rekisteröinnissä käytiin kaikki Riistankasvattajat ry:n villisikatilat läpi. Tilakäyntien yhteydessä siitoseläimet valokuvattiin ja kaikista eläimistä otettiin karvanäyte. Rekisteröinnin edellytyksenä oleva villisian rodullinen puhtaus perustuu karvanäytteistä Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnassa tehtyyn DNA-testiin, jossa tutkitaan kymmenen mikrosatelliittimarkkeria. Markkereiden perusteella saadaan todisteet katkeamattomille sukupolvien ketjuille ja villisikojen rodulliselle puhtaudelle. Rekisteröinnissä tehtyjä sukutauluja voidaan hyödyntää myös lisääntymispareja suunniteltaessa.

Rekisteröityjen eläinten ja niiden jälkeläisten lihaa voidaan nyt virallisesti myydä rotupuhtaana villisian lihana. Näin Riistankasvattajiin kuuluvilta villisiankasvattajilta voi kuluttaja turvallisin mielin ostaa aitoa villisian lihaa. Tämä liha on voimakasaromista, ja tumman punaista riistalihaa, hyvin erilaista kuin kesysian liha.
Nyt Elintarvikevirasto on antanut ohjeet kauppanimikkeiden oikaisusta: Riistankasvattajat ry:n kasvattamien rekisteröityjen rotupuhtaiden villisikojen lihaa voidaan markkinoida nimikkeellä VILLISIKA, kun taasen kesysian ja villisian risteytymien lihaa markkinoidaan joko risteytetyn villisian tai sian lihana.

 

takaisin etusivulle >>
back to index >>